4. huhtikuuta 2013

vitun idiootit

"Hei Maija, me ollaan tosi pahoillamme, mutta sut otetaan nyt huostaan. Sun vanhemmat ei pysty huolehtimaan susta niin hyvin kun ois tarvis"

Varmaan ehkä hirvein lause kenenkään lapsen kuultavaksi, saatika sitten nuoren. Mua ei olla otettu huostaan, mutta esimerkiksi mun entinen paraskaveri on. Nykyään sillä menee varmasti ihan hyvin, ja se näkee sen vanhempia aina sillon tällön. Mutta onko tää sittenkään ihan loistavin ratkasu, loppujenlopuks? Monet lapset tuntee olonsa varmasti ulkopuolisiksi uudessa perheessään, tai joutuu esimerkiksi vaihtamaan perhettä moneen otteeseen. Voi vaan kuvitella, mitä sellanen tekee omalle itselleen.

Mun mielestä tämä meidän huostaanottopolitiikka tarvitsis todellakin muutosta. Miksi yrittää siirtää lapsia, sitä syyttömintä osapuolta koko sopassa. Miksei keskittyä siihen olennaiseen, itse ongelman aiheuttajaan. Vanhempiin. Oli huostaanoton syy mikä tahansa, ainakin melkein mikä tahansa, sitä luultavasti voidaan hoitaa. Viranomaiset voisi esimerkiksi asettaa ehdot alkoholistille, miten hän saisi lapsensa takaisin. Vaikka menemällä vieroitukseen. Jos siinä vaiheessa ei vanhemmanvaistot herää, on se huostaanotto luultavasti hyvä juttu. Mutta monesti ei edes anneta tätä vaihtoehtoa. Voi olla, että esimerkiksi syystä tai toisesta alkoholisoitunut äiti tarvitsee syyn hakeutua hoitoon, ellei sitä syytä itse tajua. Tärkeintä tässä kaikessa on kuulla lasta, on se sitten yli 12-vuotias tai alle sen. Tässä ikähommassakin on musta ihan älyttömän typerää, että muka yli 12-vuotiaan sana painaisi enemmän kun alle 12-vuotiaan. Uskon että jokaisella lapsella iästä riippumatta on mielipide asiaan.

Mä en ymmärrä, enkä tule koskaan ymmärtämään vanhempia, jotka päättää saada lapsen, sitoutuu vähintään kahdeksaksitoista vuodeksi huolehtimaan siitä, ja sitten laiminlyö tehtäväänsä puolessa välissä. Oli syy sitten IHAN mikä tahansa, kun sen lapsen saa, se myös hoidetaan. Jos nyt sattuu käymään niin, että vaikka alkoholismi vie jären, niin jumalauta korjaa se. Menkää sinne AA:han kertomaan elämäntarinaanne tai vaikka vierotukseen, jossei kerhot tunnu auttavan. Apua löytyy varmasti. Samoin väkivaltaan, joka tosin on vähän vaikeemmin parannettavissa, sillä se on luonteessa.

Mun pointti on se, ihan yleisesti, että älkää vittu hankkiko lapsia, ellette oo valmiita huolehtimaan niistä.

Joku pyys multa formissa jonkunnäköstä mielipide-postausta, ja näin kipeenä tylsistyneenä päätin tehä sellasen. Mielipide multa löytyy moneen asiaan, ja tässä oli niistä yksi.  

9 kommenttia:

  1. Mä pyysin:) Lisää tämmösiä oot fiksu tyttö! Ois huippua tutustuu!!

    VastaaPoista
  2. haha maukas! kuka oot tuu jubaileen :) ja kiitos paljon!

    VastaaPoista
  3. ei vittu miten paskaa tekstiä, eihän tossa ollu mitään järkeä ku et osaa kunnolla kirjottaa tota mielipidettäs. "entinen paraskaveri" blaaa

    VastaaPoista
  4. Ei hemmetti osaat kirjottaa hyvin ja hyvä mielipide my friend! Samaa mieltä kylläkin

    VastaaPoista
  5. anonyymi - Hahaa arvasin että joku tulee sanomaan tähän jotain negatiivista. Vaikka niin kuuluukin, tarkotushan oli herättää keskustelua ja tottakai saa sanoo jos on erimieltä. Yritin kyllä kirjottaa mahollisimman selkeesti, mutta jos et ymmärtäny jotain kohtaa voin kyllä mielelläni selventää. Mutta miten toi entinen paraskaveri liittyy mihinkään?

    tiia - kiitos ihana!!!

    VastaaPoista
  6. Ei sun tekstissä mitään vikaa ollu ja vaikka oliskin ollu niin kyllä sun mielipide tuolta ihan hyvin julki tuli... :D Ihme idiootteja kun täytyy kaikesta vääntää jotain negatiivista. Olis kiva lukee useemminkin tämmösii mielipidetekstejä, nimittäin mukava lukee välillä jotain vähän erilaistakin!

    VastaaPoista
  7. Isokiitos sulle!! Luinkin ton vielä muutamaan kertaan läpi enkä löytäny ainakaan hirveesti mitään epäselviä kohtia. Ja joo pitää pistää korvan taakse, ehkä joskus teen näitä lisää :)

    VastaaPoista
  8. okei juttuha on nii et ainaki mut on meinattu ottaa huostaa ja oisin iha helvetisti halunnu sitä, se ois ollu parempi nii mulle. loppuje lopuks siinä sit kävi nii et jäin roikkumaan mun alkoholisti isän ja masennuksee vajonnee äidin välillä. mun elämä oli sillo täyttä helvettiä ja se on ajanu mua vähä huonompaa suuntaa iha kaikessa. joten pliis jos kirjotat mielipiteitä älä ala yleistämään ja pitämään vaan sitä sun ajatustas oikeena koska nyt toi kuulostaa iha siltä.

    joo mä en uskaltanu julkasta tätä omalla nimellä, oon pelkuri.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista! Ja niinkun sanoin tossa yhessä kohtaa, että 'jos vanhemmanvaistot ei siinä vaiheessa herää niin on huostaanotto luultavasti hyvä juttu. En siis tarkottanut, etteikö se joskus olis hyväksi, mutta kirjotinkin omakohtasten kokemusten perusteella :)

    VastaaPoista