30 THINGS...

...about me. Aattelin tehä vähän erilaisempaa postingia välillä, ja tällänen vaihtoehto tuntu kivalta siks, että saisin höpötellä vähän mitä sattuu ilman että poikkean aiheesta ainakaan kovin rankasti. Heeere we go!

1. Oon ollu pienestä asti tosi itsenäinen, mutta yks juttu mulla on jäänyt oppimatta. Äiti kuorii edelleen mulle appelsiinit, ja syötti lusikalla suuhun greipit vielä seiskaluokalle saakka.

2. Musta on tullu life-lover. Esimerkkinä voisin heittää kotimatkan Pipefesteiltä takas Jyväskylään, kun muut istu hiljaa darrasena ja mä kattelin maisemia ja kehuin kuinka kaunis Suomi onkaan.

3. En osaa napsuttaa mun sormia

4. Mulla ei oo koskaan ollu omaa puhelinta. Tarkotan tällä sitä, että kaikki mun edelliset luurit on ollu aikasemmin joidenkin omistamia, millon kavereitten, tuttujen, siskojen tai siskon eksien. Atm mulla on käytössä kaverin isoveljen phone.

5. En oo koskaan asunut saman katon alla mun isän kanssa.

6. Mulla on neljä sisarusta, joista jokanen on mulle "puolikas".

7. Tein pari vuotta sitten päätöksen, että oon kuukauden ilman punasta lihaa. Se päätös sitten vähän veny, ja tässä sitä nyt ollaan! Nykyään mun ruokavalio on lähestulkoon vegaaninen, poikkeuksia lukuunottamatta.

8. Rakastan kaikkia erilaisia seurapelejä, varsinkin Aliasta. Muutun ihan kreisiks kun lähen pelaa sitä. En oo ikinä ymmärtäny niitä ketkä pystyy selittää rauhallisesti niitä sanoja, taikka käyttää ihan liikaa aikaa uuden kortin nostamiseen.. KESKEN TIIMALASIN!?

9. Söin ekan kerran Mc Donaldsissa 10-vuotiaana.

10. Mua ärsyttää ihmiset, jotka ei osaa keskustella. Näitä tyyppejä on monenlaisia, esim; 1. ihmiset, jotka kääntää joka keskustelun itteensä. 2. ihmiset, jotka jatkaa omaa juttuaan vaikka just jaoit jotain mullistavaa. 3. ihmiset, jotka ei pysty muuttamaan mielipidettään edes silloin, kun se toinen on löytänyt perusteet joka ikiselle vasta-argumentille.

11. Alotan syksyllä kolmoistutkinnon matkailualalla.

12. Ei oo olemassa yhtäkään ruokalajia, josta en tykkäis. Mulle maistuu siis aivan kaikki, on vaan eri asia kuuluuko ne mun ruokavalioon!

13. Rakastan antaa neuvoja mutta myöskin oppia uutta. Joskus jotkut saattaa loukkaantua mun "äitimäisyydestä", mutta en mä sitä koskaan pahalla, heh.

14. Arvostan elämää ihan älyttömästi. Ihmiset jotka ei käytä hyväkseen sen tuomia mahollisuuksia, taikka muuten vaan laiskottelee, käy hyvin paljon mun hermoille.

15. Mun mielestä kaikki tän maan päällä olevat eliöt ja oliot on samanarvosia. Kenenkään tai minkään arvo ei ylipäätään pitäisi olla toisen mitattavissa, eikä kenenkään myöskään tulisi syntyä vaan tullakseen toisen ravinnoksi.

16. Mulla on ikäkriisi. Täytän alle puolen vuoden päästä 18, ja se ajatus ahistaa mua niin paljon. En oikeesti pysty ymmärtämään kuinka nopeesti aika voi mennä. Kelatkaa, että siitä on 3 vuotta kun alotin tän blogin?! (Ps. Onko siellä ketään, kuka on seurannu mua siitä asti?)

17. Multa on lohennu palanen mun vasemmasta yläetuhampaasta, joka ärsyttää mua todella paljon. Tämä tapahtui tokalla luokalla pestessäni hiuksia lavuaarissa (koska halusin olla cool ja matkia äitiä joka myöskin teki niin), jolloin kolautin sen näppärästi reunukseen.

18. Meillä ei oo ollu koskaan pienenä mitään pleikkareita sunmuita, eikä oikeestaan saatu kattoo leffoja tms ollenkaan. Kaikki disney-sadut oon oppinut kirjoista, ja gamerskilssit on jääny sitten kokonaan oppimatta :D

19. Opin lukemaan kolme vuotiaana.

20. Oon ollu aina aivan sysipaska kaikissa joukkuepeleissä, etenkin jos siihen komboon lisätään pallo. En tiedä mitä mun porukat on ajatellu, kun laitto mut joskus pesisjoukkueeseen. Vielä nykyäänkin kuulen yhestä matsista, jossa olin seissy koko pelin ajan omalla pesällä ja väistäny pallon tullessa kohti. Terveisin Meltem koululiikunta arvosana 6.

21. Uskokaa tai älkää, rakastan urheilua. Kunhan siihen ei vaan liity ne pallot.

22. Koen olevani melko sanavalmis.

23. Oon maailman kiitollisin mun kahdesta isosiskosta. Oon oppinu niin paljon näiltä kahdelta, ja sanosinkin että niillä on ollut suurin vaikutus siihen kuka mä oon tänä päivänä.

24. Vaikka oonkin asunut koko elämäni kaupungissa, maalla oleminen on musta yks ihanimmista asioista. Meillä oli joskus mökki Karstulassa, ja siellä oonkin viettänyt kaikki mun lapsuuden kesät. Tekisin melkein mitä vaan, että pääsisin sinne vielä joskus.

25. En oo koskaan ollut rakastunut.

26. Oon soittanut 7 vuotta pianoa, mutta lopetin sen yläasteelle mennessäni. Kadun sitä päätöstä todella paljon, ja haluaisinkin alottaa vielä joskus uudestaan.

27. Haluan 2 tatuointia. Toiseen mun sisarusten etukirjaimet, ja toiseen nazar-tyylisen silmän. Tarinat näihin onkin vähän vaikeemmin selitettävissä, mutta merkityksellisiä ovat!

28. Maapähkinävoi on PARASTA mitä tiedän.

29. Ihailen nöyryyttä ja sitä, että osaa asettua toisen asemaan.

30.  Pidän itteeni super onnekkaana ihan vaan siks, että mulla on niiin huippuja ihmisiä mun ympärillä.

ONNELLISUUS ON SUHTEELLINEN KÄSITE

Mitä on onnellisuus, ja mistä se kumpuaa? Tota mä oon nyt tässä pohdiskellut. Ihmiset tuntuu ettivän sitä joka paikasta, mukaan lukien minä. Kaikista vaikeinta koko hommassa on varmaan se, että jotkut ei edes tiedä, mikä sitten tekis onnelliseks. Hetkellisesti se voi tulla vaikka uudesta vaatteesta, hyvästä ruoasta taikka kivasta hetkestä kaverin kanssa. Mut miten sitten määritellään onnellisuus noin ihan ylipäätään elämässä? Kuinka monta kertaa päivässä pitäis olla niitä hyviä hetkiä, että voi rehellisesti sanoa olevansa onnellinen ja varsin tyytyväinen elämäänsä. Onko onnellisuus vaan hetkellinen euforinen tunne, vai voiko se olla pysyvää? Tää on ehkä yks sellasista jutuista, mitä ei pitäis liiemin pohtia, taaplata eteenpäin vaan asenteella "elät vaan kerran". Jostain syystä mä oon kuitenkin tällänen pohdiskelija, ja tykkään purkaa sitä mitä mä ympärilläni nään.

Onnellisuus ja rakkaus. Onko ne suoraan linkitettyinä toisiinsa, tarviiko ihminen aina jonkun jota rakastaa ollakseen onnellinen? Näin yksinolon suosijana voin kyllä sanoa, että ei se ehkä aina oo se juttu. Tottakai itekin "tykkää" nappia painaneena "relationship goals" -kuville tulee sellanen illuusio, että varmaan tollanen korjais kaiken mikä puuttuu elämästä tai on epäkunnossa. No mut onko se niin, vai onko se sit vaan niitä yksittäisiä hetkiä. Kertokaa mulle seurustelijat, onko teidän onnellisuustaso noin ylipäätään korkeempi, kun teillä on oma kulta kainalossa?

Mä en osaa ainakaan omasta elämästä määritellä yhtä tiettyä astetta onnellisuudelle. Mulla se ainakin hyppii aivan laidasta laitaan. Jokatapauksessa on asioita, mitkä lähes poikkeuksetta saa mut todella hyvälle päälle. Kaikista parhaimmat on kuitenkin niitä spontaaneja juttuja, joihin et oo voinu ite vaikuttaa. Mun mielestä onnellisuus on elämän tarkotus ja tavote. Sitä ei saa hakemalla hakea, muttei myöskään torjua. Ikinä ei sais katua mitään sellasta, mikä on joskus sut tehny onnelliseks.

Loppuun mä ajattelin listata sellasia asioita, mitkä ainakin hetkellisesti tekee mut hyvin onnelliseks.

   ♥ Kun mun koira hyppä illalla sänkyyn, ja käpertyy peiton alle mun masun kohalle.
   ♥ Kun heräät aamulla kovaan nälkään ja tiedät, että jääkaapissa on parhaat ainekset aamupalalle sekä nauhalla hyvä leffa oottamassa.
   ♥ Kun tuut rankan päivän jälkeen himaan ja heität jumpperin päälle ja villasukat jalkaan.
   ♥ Se kun tiedät, että on hyvä päivä tulossa ja saat laittautua kaikessa rauhassa kotona.
   ♥ Kun oot tosi väsynyt koulussa, ja saat kuulla että vikat tunnit on peruttu.
   ♥ Kun joku sanoo sulle erikoisen kohteliaisuuden odottamatta.
   ♥ Kun oot suorittanu jotain mihin et uskonu itekään pystyväs. (Esim 7,5km juoksu wouwou!!)
   ♥ Kun oot sellasen ihmisen seurassa, joka pelkästään läsnäololla saa sut hymyilemään.

THANKFUL

Kuten osa varmaan tietääkin, tapahtui maanantaina iltapäivällä auto-onnettomuus. Onnettomuudessa menehtyi mun ystävä, ja yksi joutui sairaalaan. Ajattelin aluks, että en aijo kirjottaa tästä mitään tänne. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, koska haluan jakaa sen mitä mulla on mielen päällä. Siltikin tuntuu, että mikään sana ei oo tarpeeks suuri kuvailemaan edes pientä osaa siitä, mitä mä haluaisin sanoa.

Oon nyt tässä tän viikon vaan maannut kotona, ja ajatellu kaikkea ihan toden teolla. Yks päälimmäisistä asioista on se, että oon tajunnut kuinka turhaa kaikki riiteleminen on. Oon ymmärtänyt sen, että mikään mitä jonkun sun läheisen kanssa sattuu, ei saa pilata sitä. Mä en aijo hukata enää sekuntiakaan olemalla ylpeä, itsepintanen ja samalla onneton. Ihan sama kestä on kyse, on ihan turhaa viedä itseltään energiaa vaan siksi, että voi näyttää vahvalta ulospäin. On ihan okei tuntea pahaa oloa, on ihan okei myöntää että on tehnyt väärin. On myös ihan okei tehdä väärin, ja epäonnistua. Se että käyttää aikaansa vihaamalla jotain toista, on vaan pelkkää itsekkyyttä, joka kostautuu itsellekin myöhemmin. Edes muutaman minuutin käyttäminen siihen on tuhlaamista. Se vie koko ajan hetkiä pois siitä, millon sä voisit olla onnellinen.

Kun jotain tällasta tapahtuu, se saa ihmiset tiivistymään yhteen ja oikeesti pysähtymään kerrankin ajattelemaan kunnolla ja miettimään, mikä oikeesti on tärkeintä. Se on inhottavaa, että näin järkyttävä asia saa vasta ihmiset heräämään. Mä tiedän, että mun blogia lukee moni ajokortin juuri saanut taikka pian saava. Toivonkin, että painasitte tän tapahtuman syvälle teidän takaraivoon, ettei tällasta tarvis tapahtua enää koskaan uudestaan. Kuolema on järkyttävä asia jo itsessään, mutta kun on kyse nuoresta henkilöstä, se usein järkyttää vielä enemmän.

Musta on hienoa, että tällanen asia koskettaa niitäkin, jotka ei edes välttämättä henkilöitä ole tuntenut. Se on hienoa, että sen seurauksena ne ihmiset voi oppia jotain uutta itsestään, tai ylipäätään elämästä. Mun on kuitenkin aivan pakko sanoa, että tässäkin asiassa on rajansa. Mä mietin itsekin aina itkukohtausten jälkeen, että onko mulla edes oikeus tuntea näin? Onko mulla edes oikeutta sanoa, että musta tuntuu todella paskalta. Mikään mitä mä tunnen, ei varmastikaan vedä vertoja sille tuskalle, mitä näiden henkilöiden perheet tuntee. Jokanen facebook päivitys tästä aiheesta sai mut itkemään vaan lisää, joten en edes halua kuvitella, miltä omaisista voi tuntua. En tiedä oliko tässä mun koko tarinassa mitään pointtia, halusin vaan tulla purkamaan ajatuksia. Olkaa ihmiset nöyriä, pysykää nöyrinä ja olkaa kiitollisia kaikesta mitä teillä on.

Mä omistan tän postauksen kaikille niille, ketkä tietää olevansa mulle rakkaita. Kiitos, että olette siinä.