11. elokuuta 2013

dear summer

IMG_9646-tile IMG_9699 IMG_9693 IMG_9668-tile IMG_9677---Oot kaikkea sitä mitä voin toivoa. Lämpöä, kavereita, lomaa, ruokaa, rauhaa, musiikkia ja ennen kaikkea rennosti ottamista. Oot se vuodenaika, millon mikään ongelma ei tunnu niin suurelta kun se onkaan, ja jollon sadepäivinäkin voi olla hyvä mieli.
Voisin nyt sanoa että se on nyt kohta ohi. En oo mikään synkistelijä, eikä mua haittaa ainakaan vielä ihan hirveesti, että kohtapuoliin ollaan jo syksyssä. Mun kesä oli kaikkea tota mitä sanoinkin, ja ehkä jopa enemmäkin. Lyhythän se oli, mutta oli kuitenkin.

Kouluun-paluu meni ihan samalla rutiinilla kun aina ennenkin, vaikka yks pikkujuttu mua kyllä jäi häiritsemään.. Näin lukuvuoden alkajaisiks rehtori piti meille ysiluokkalaisille pienen puheen auditoriossa, ja oli alottamassa lausettaan näin: "Sanoin tän jo seiskaluokkalaisillekin.." Kunnes joku ylhäältä huutaa: "ei me olla enää niin pentuja"
 Mulla ei oo siis mitään henkilökohtaista todellakaan sitä kohtaan, kuka sen huusi(en ees tiedä kuka) mutta se kyllä pisti miettimään. Oltiin aivan samassa tilanteessa, vähän jännityksessä yläasteelle menosta ja just niitä pentuja vielä pari vuotta sitten. Niin ja varmaankin joka-ikinen ihminen täällä on ollut sen ikänen. Mua vaan oikeesti nauratti, kuinka ironinen lause toi oli. Jos tuntee itsensä niin kypsäksi niin voisi varmaan käyttäytyäkin sen mukaan. Tottakai pieni ylpeys saa olla, ollaanhan me jo NIIN isoja ja aikuisia, sekä varmasti fiksuimpia, jotta tajutaan jättää se liiallinen itsensä nostaminen kokonaan pois. Mutta nyt on kyllä mun aika mennä nukkumaan, joten vaikka tekis kyllä mieli jatkaa tätä juttua vielä, on pakko sanoo hyviä unia ihanat!

16 kommenttia:

  1. oon kyllä aivan samaa mieltä ton seiskaluokkalaisjutun kans et kyl ne niitä pentuja vielä siinä vaiheessa on, on sitä itsekin oltu!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep niinpä! vähän kyllä otti päähän kun kuulin ton.. :D

      Poista
  2. samaa mieltä ja asiaa kirjotat! Ei tuo kaks vuotta vanhempana olo yhtään sen kypsemmäks tee ja onhan sitä kaikki siinä samassa tilanteessa joskus oltu! olet ihana ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep aivan totta! kiitos kommentista ja sä oot ihana :)

      Poista
  3. Oih ihanuus mitä kuvia <3 Ja asiaa!! Siis kun nykyään tuntuu että katon amiksen ekaluokkalaisiaki silleen että vooi miten pieniä ja ku ite meni amikseen niin oli niiiiiiiin isona tyttönä hah :--DD Ja tää uus ulkoasu on tosi kiva! Paljon kivempi ku edellinen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiiiitos ihan hirmusesti!! ja jeps niinpä :D mutta kiva kun tykkäät :) ajattelin aluks jotain radikaalimpaa, mutta päädyin nyt ainakin toistaseks tähän!

      Poista
  4. sun tyyli on muuttunu aika palji :o mut ei oo valittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep kai se vähän on! mulla menee vähän kausittain miten tykkään pukeutua. nyt on ollu vähän naisellisempaa :)

      Poista
  5. mikä vittu tää juttu tiiasta on!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. elikkäs musta tuntuu että sun pitäs kysyä tiialta jos jotain kysyttävää on. tää on siis mun blogi, ei tiian..

      Poista